AIVOVAMMAT

Neuropsykologian erikoispsykologi Jaana Sarajuuren ja psykologi Paula Jokitalon puheenvuoroista poimitut tekstit, eivät vastaa varsinaista kirjallista artikkelia. Puheet on pidetty Käpylän kuntoutuskeskuksessa aivovamman saaneiden omaisille ja läheisille tarkoitetussa tilaisuudessa kesällä 2002.

Keskeinen osa vammautumisen jälkeisissä muutoksissa on tunne-elämän säätely. Usein kuvataan vamman jälkeen erilaisia muutoksia, kuten masennusta, mielialojen nopeaa vaihtelua, ahdistuneisuutta, vaativuutta, joustamatonta käytöstä, itsekeskeisyyttä, lapsellisuutta, pelkoa, vihaa ja monenlaista tunteiden kirjoa. 

Muutokset ovat hyvin moninaisia. Yksilöllistä vaihtelua lisää se että oma persoona vaikuttaa siihen miten nämä muutokset ilmenevät. Tunne-elämän ja käyttäytymisen muutoksia on usein hyvin vaikea ymmärtää. Vaikka  muutokset ovat hyvin vaikeasti mitattavissa.kuitenkin tiedetään  aivovamman tutkimuksesta ja kliinisestä kokemuksesta se, että juuri tämä ryhmä aivovammamuutoksista on se keskeisin, koska se vaikuttaa siihen miten me pärjäämme ihmissuhteissa ja työelämässä, harrastuksissa. Selviytymisen kannalta ne ovat keskeisin alue. Nämä muutokset kuormittavat läheisiä ihmisiä enemmän kuin fyysiset- tai muistimuutokset.

Mitä tunne-elämä tarkoittaa? Tunne-elämä tarkoittaa sekä lyhytaikaista tunnetilaa että pitempiaikaista mielialaa. Tunnetila ja mieliala ovat kokonaisvaltaisia tiloja, joilla on vaikutusta henkiseen suorituskykyyn.

Miten ihminen arvioi kriisissä tilanteensa ja selviytymismahdollisuutensa? Miten hän arvioi kriisin elämän tärkeiden tavoitteiden kannalta? On olennaista missä ikävaiheessa vammautuminen tapahtuu, koska sillä on merkitystä siihen miten elämän tavoitteet kehittyvät. Vamman vaikutukset ovat erilaisia nuorena vammautuneelle kuin työikäiselle, reagoimme kriiseihin eri tavalla riippuen siitä mitkä ovat kokemuksemme aikaisemmista kriiseistä. Myös selviytymiskeinot ovat hyvin erilaisia. Psyykkeen selviytymiskyky vaikuttaa hyvin paljon se mikä elämäntilanne muuten on. Onko paljon huolia, onko tukea ja apua saatavilla. 

Kaikki toimintamme ja se mitä meissä tapahtuu on lähtöisin aivoista, niin ratkaisujen kehittäminen kuin tunne-elämän säätely. Meillä on erityinen rakennelma aivoissa, joka säätelee tunne-elämää ja se on nimeltään limbinen järjestelmä. Se sijaitsee molemmissa aivopuoliskoissa ja aivorungossa ja siihen kuuluu molemmista aivopuoliskoista monenlaisia hermoyhteyksiä. Tämä ei yksinään riitä tunne-elämän säätelyyn, vaan siihen osallistuvat aivojen kaikki eri osat yhteistoiminnassa. 

Hermoyhteyksien lisäksi on erittäin tärkeällä sijalla myös välittäjäainejärjestelmä. Välittäjäaineet ovat hermosolujen erittämiä kemiallisia yhdisteitä, jotka huolehtivat tiedon siirtymisestä hermosolusta toiseen. Välittäjäaineet voivat sekä edesauttaa, helpottaa siirtymistä tai vaikeuttaa sitä. Molempia vaikutustapoja tarvitaan. Jossakin tapauksissa lääkitystä voidaan harkita aivovamman jälkitilassa juuri tämän välittäjäaineiden toiminnan parantamiseksi. Mitä syitä tunne-elämän ja käyttäytymisen muutoksissa on aivovamman jälkeen? 

Kuntoutus riippuu siitä mikä syy on taustalla tähän muutokseen. Voidaan erottaa kolme pääsyytä tähän. Yksi on luonnollinen psykologinen kokemus ja reagointi, tavallinen vaikean tilanteen edessä. Toinen syy on se, että meidän tunnesäätelyn systeemi vaurioituu. Se on suora seuraus kudosvauriosta tai aivojen toimintahäiriöstä. Kolmas tekijä on se että aivovamman seurauksena jotkut meidän luonteenpiirteistämme saattavat korostua ja kärjistyä. Kun tulee yllättävä tilanne esim. vammautuminen, on hyvinkin luonnollista että tällaisessa tilanteessa ihminen reagoi siihen stressaavaan elämäntilanteeseen, niihin pettymyksiin ja menetyksiin mitä vammautumisesta johtuu.

Tiedätte varmaan että vammautumisen jälkeen on moni asia vaakalaudalla: työkyky, taloudellinen tilanne, sosiaalinen asema, ihmissuhteet. Tuntuu kuin koko elämän hallinta olisi pois omista käsistä. Niin on hyvin luonnollista, että ihminen tällaisen tilanteen edessä kokee masennusta, monenlaisia pelkoja, on ahdistunut, epäilee toisten tarkoitusperiä tai vetäytyy kokonaan syrjään. Nämä psykologiset kokemukset, jotka koemme yleensäkin vaikessa tilanteissa, täytyy eri tavalla ottaa huomioon vamman yhteydessä ja kuntoutuksessa.

Reaktiivisia tunne-elämän muutoksia voimme löytää vammautuneiden omista kertomuksista; masennus, vetäytyminen, epävarmuuden kokemus tulevasta, kysymyksiä miksi tämä sattui juuri minulle, toivottomuuden tunteita, näiden tunteiden käsittelyssä joutuu pakosta muutamaan arvomaailmaansa.

Kohtalontovereiden merkitys on suuri vammautuneelle, koska keskustelu heidän kanssaan auttaa vammautunutta käymään vaikeita asioita läpi. Huomaa että minä en ole yksin tämän asian kanssa ja tapaa muita, joille on tapahtunut samaa. He kokevat molemmat saavansa apua. Itse yksinään näiden asioiden kanssa selviäminen on vaikeaa, jopa mahdotonta.

Oireita limbisen järjestelmän vaurioissa on se, että on vaikea nähdä omia oireita realistisesti, tunnereaktiot ovat hyvin epävakaita, voi olla kiihtyneisyyttä, impulsiivisuutta. Sosiaalinen herkkyys eri tilanteissa voi muuttua. Ärtyvyys, sietokyvyn hallinta ja omien tunteiden hallittavuus on alentunut ja tunnetilat vaihtelevat voimakkaasti. Tunnekokemus saattaa latistua, mikään ei tunnu miltään tai sitten se herkistyy. Pieni tunne saattaa aiheuttaa valtavan reaktion.

Limbinen järjestelmä on yhteydessä aivorunkoon, joka säätelee eri vireystiloja. Jos ihminen on väsynyt, se tietenkin vaikuttaa myös tunne-elämään. Monet tietojenkäsittelyvaikeudet vaikuttavat myös käyttäytymiseen. Ei välttämättä pysty tulkitsemaan tilanteita oikein. Hermostuu paljon helpommin. Muutkin alueet vaikuttavat jatkuvasti tunne-elämäämme. Otsalohkovauriosta ei ehkä pysty ihan yhtä hyvin arvioimaan tilanteita. Käytös saattaa muuttua yksitoikkoiseksi, jopa toista loukkaavaksi. Luonteenpiirteistä saattaa joku korostua voimakkaasti. Yleensä hyviksi luonteenpiirteiksi luetut peräänantamattomuus ja sitkeys saattavat korostua niin, että on joka tilanteessa peräänantamaton ja sitkeä. Ei näe enää metsää puilta ja uuvuttaa itsensä joka asian kanssa. Kun tietyt luonteenpiirteet korostuvat, niin käytöksestä tulee hyvin joustamatonta.

Kuntoutuksessa keskeistä on se että oppii ymmärtämään ja tulee tietoiseksi omista muutoksistaan. Oppii toimimaan niillä resursseilla mitä on jäljellä ja kompensoimaan menetettyjä oman työn ja toimintakyvyn kannalta. Näiden perusteella ryhtyy rakentamaan realistista ja hallittavaa jatkosuunnitelmaa. Hyväksymisprosessi eli joidenkin itselle tärkeiden tavoitteiden muuttaminen eli sen hyväksyminen että elämässä on tullut suuri muutos on psyykkisesti hyvin vaativa tapahtuma. On välttämätöntä miettiä ettei elämä jäisi   pyörimään sen asian ympärille että miksi tämä sattui juuri minulle ja että voisi tulla sinuiksi tapahtuman kanssa. Tämä prosessi vaatii erilaisten tunteiden ja ajatusten pohdintaa, läpikäymistä. Kuntoutuksessa tämä on ensisijainen tavoite. Asiantunteva tulkinta muutoksiin on tärkeä, koska esimerkiksi vammasta johtuvaa väsymystä voidaan tulkita hyvin monella tavalla. 

Hyvin tärkeää on myös saman kokeneiden antama vertaistuki. Tämä on tullut esiin monessa yhteydessä. Vertaistuki ei ole mikä tahansa tuki, vaan toinen vammautunut pystyy kuvastamaan toisen tunteita omien tunteidensa kautta ja näin siitä on apua kummallekin. On tärkeää että henkilö pystyy vammautumisen jälkeen kokemaan elämänsä mielekkääksi tekemällä niitä asioita, joihin kykenee. Se voi tarkoittaa vapaaehtoistyötä, tuettua työtä tai osa-aikaista työtä.  

Eräs kuntoutuja kirjoitti lokakuussa 2000. Kyseessä oli sairaanhoitaja, joka itse oli vammautunut. Ensinnäkin vammautunut kiitti vakuutusyhtiötä maksuttomasta kuntoutuksesta ja sitten jatkaa:  

"Jaksoa voisin kuvata elämänkartaksi; jokaiselle kuntoutujalle anntetaan toiseen käteen elämänkartta ja toiseen kompanssi. Jokaisella on vapaus valita mihin oman pohjoisensa kääntää ja kuinka rämeiköstä selviää avarammille vesille. Jakso oli vaativa, mutta niin sen pitikin olla. Jaksolla sain konkreettisesti huomata mihin todelliset voimavarani riittävät ja realistisesti laatia tulevaisuudensuunnitelmat. Ymmärsin että minulla on toimivat älynystyrät, vaikka vamma on tullut. Niiden oireiden takana on kuitenkin se todellinen ihminen. Se omalta osaltaan toi varmuutta, itseluottamusta ja uskoa tulevaisuuteen. Kun jakson aikana tuli pohdittua elämää, niin voisin tähän lopuksi todeta jotain yhteenvetona koko kuudelle viikolle: Olen voittanut sodan pahinta vastaan. Palkinnoksi olen saanut rauhan ja tasapainon."

Jaana Sarajuuri

Neuropsykologian erikoispsykologi

Mitä me näemme, kuulemme, tunnemme ja koemme vaikuttaa vireystilaamme. Se virittää meitä siihen, että pystymme olemaan aktiivisia ja innostumaan asioista. Meillä on suunnitelmia ja päämääriä, jotka myös virittävät meitä tietynlaiseen tilaan. Terve ihminen pystyy vireystilansa alenemisesta huolimatta keskittymään tehtävään, jos se on mielenkiintoinen ja haasteellinen, kun he haluavat tehdä jotakin he pystyvät tahdonalaisesti virittymään tilaa, jossa väsymys saadaan ainakin väliaikaisesti poistumaan.

Ongelmia tulee kun ei tahdonalaisesti pystytä säätelymekanismein tilannetta hallitsemaan. Valvetilan säätelykeskuksesta on yhteyksiä joka puolelle aivoja. Tämä säätely tulee aivovamman kanssa hyvin usein esille. Enää ei pystytä samalla tavalla toimimaan kuin aikaisemmin.

Aivojen etuosassa tehdään tavoitteellisia suunnitelmia. Vireystila ja virittyminen on yhteydessä näihin alueisiin. Aivorungossa tapahtuu prosesseja, jotka mahdollistavat sen, että me pystymme toimimaan tässä ja nyt, sulkemaan mielestä ulkopuoliset häiriötekijät. Kun aivorunko toimii normaalilla tavalla, me pystymme sulkemaan muut ulkoiset tekijät ja keskittymään johonkin tiettyyn asiaan, suuntaamaan oman keskittymisemme ja tarkkaavuutemme yhteen asiaan. Pystymme tahdonalaisesti jakamaan tarkkaavuuttamme aivan kuten me haluamme ja päätämme. 

Kun ihmiselle tulee ongelmia vireys- ja valvetilan säätelyyn, voi olla todella pieniä asioita jotka estävät meitä tekemästä useita asiota yhtä aikaa. Nämä asiat eivät ole enää niin itsestään selviä. Voi olla asioita jotka häiritsevät normaalia elämää ja se vaikuttaa siihen mikä ihmisen toimintakyky on vamman jälkeen. Tämä taas vaikuttaa siihen mikä on levon merkitys meille. Vireystilan säätely on normaalisti niin itsetään selvä asia ettei tarvitse ihmisen mietttiä sitä ennenkuin siihen tulee jotain ongelmia. Tyypillinen oire aivovammaan liittyen on väsyminen. Ihminen väsyy herkemmin pienistäkin asioista. Olo voi olla yleisesti väsynyt, vaikka olisi saanut riittävästi unta.

Unihäiriö liittyy aivovammaan yleisesti. Vaikka ihminen nukkuu hyvin paljon, hän on herätessään hyvin väsynyt, eikä uni siihen välttämättä kauheasti auta, koska on vaikea saada unta. Heräilee yöllä tai herää hyvin aikaisin. Ei saa tarpeeksi levon aikaa. Kun on huonosti nukuttu yö takana silloin ei pysty skarppaamaan normaalilla tavalla.

Kuvitelkaapa jos sellainen tilanne on jatkuva? Koko ajan on voimaton ja vetämätön olo, ei pysty keskittymään samalla tavalla kuin normaalisti. Pienet asiat saavat isomman merkityksen silloin kun on väsynyt. Tämä oire vaikuttaa kokonaisvaltaisesti koko elämään ja toimintakykyyn, siihen miten me keskitymme. Miten me pystymme organisoimaan tekemisiämme? Tietysti myös mielialaamme ja tunne-elämäämme.

Toinen tyypillinen oire väsymyksen lisäksi on hidastuminen. Yhteydet eli aksonit ovat katkenneita ja juuri aksonien avulla aivojen eri alueet keskustelevat keskenään. Kun ne kiertyvät ja katkeilevat niin tiedon kulku ei enää voi olla samanlaista. Aikaisemmin tieto on kulkenut nopeasti, viejähaarakkeita pitkin, aivan kuten autot kiitävät suorilla moottoriteillä, kun moottoritiet ovat katkenneita, niin joudutaan etsimään kiertoteitä, sellaisia hitaampia kärrypolkuja. Tieto ei todellakaan enää kulje yhtä nopeasti vaan asioita joutuu miettimään kauemmin. Rattaat raksuttavat hitaammin kuin aikaisemmin. Ei pääse enää yhtä nopeasti tilanteisiin mukaan eikä reagoi niissä samalla tavalla. Se voi näkyä myös yleisenä toiminnan hidastumisena.  

Vamman jälkeen tuntuu kuin olisi aina kaksi askelta jäljessä työnteossa. Ei pysty yhtä nopeasti ja tehokkaasti työskentelemään kuin ennen. Se aiheuttaa hämmästystä kanssaihmisissä. Väsymys ja diffuusiaksonivaurio vaikuttavat toimintakykyymme, tarkkaavuuteemme ja keskittymiskykyymme, keskittymistä tiettyyn asiaan tai moneen asiaan yhtä aikaa. Erityisesti työelämässä tulee paljon tilanteita, joissa aisoita tapahtuu päällekkäin: ihmisiä tulee, puhelimet soi jne... Vammautumisen jälkeen pystymme tekemään vain yhtä asiaa kerrallaan, vaikka ennen olisimme pystyneet tekemään kumpaakin asiaa vuoronperään tai samaan aikaan. 

Useasti myös muistin toiminta häiriintyy ja tulee erilaisia oppimisen ja asioiden mieleenpainamisen vaikeutta silloin kun on häiriötekijöitä ympärillä; muisti on häiriöalttiimpi. Meidän täytyy valikoida tarkemmin asiat joihin keskitymme ja osata tavallaan päästää muut vähemmän tärkeäksi koetut asiat vähän ohi. Meidän tarkkaavaisuutemme ei kykene käsittelemään yhtä paljon asioita kuin ennen. Kun meidän tulee muistaa paljon asioita tai ympäristössä tapahtuu paljon asioita, meidän on pakko karsia pois ne asiat joita emme koe niin tärkeiksi. Jos asioita tulee liikaa muistettavaksi niin jotkut asiat yksinkertaisesti unohtuvat ja juuri tämä tulee hyvin esiin työpaikoilla, jossa asioita täytyy muistaa yhtäaikaisesti paljon. Siellä ei työntekijällä ole varaa unohtaa asioita, vaan työpanos täytyy olla samantasoinen aina koska saamme aina samaa palkkaa. Etuosan aluella syntyy helposti vammoja. Merkittävää on se että nämä frontaali- eli etuosan alueet vastaavat tavoitteellisesta toiminnasta. Etuosa vastaa "lennonjohtotornia". Aivojen etuosassa tapahtuu yleinen toiminnan valvonta. Meillä on joku suunnitelma ja me rupeamme tekemään sitä suunnitelmaa ja vamman kohdistuessa etuosaan tämä suunnitelmallisuus ryhtyä heikentyy. Me pystymme yhtäaikaisesti tekemään ja tarkkailemaan normaalisti asioiden kulkua. Pitäisikö ehkä muuttaa toimintatapaa. Me pystymme joustamaan ja muuttamaan toimintatapaamme, jos se osoittautuukin vääränlaiseksi. Otsalohkot säätelee hyvin korkean tason toimintaa. Yksi joka tulee usein esiin vamman jälkeen on aloitekyvyn puute. Vaikeusasteesta riippuen se voi olla hyvin monentasoista.  

Vamma voi ilmetä myös niin että asiasta innostuu, suunnittelee paljon ja toteuttaa sitä, mutta sitä ei kuitenkaan viedä loppuun asti. Se jää vähän kesken. Asioiden suunnittelu, organisointi ja laajojen kokonaisuuksien hahmottaminen vaikeutuu. Usein nämä vaikeudet jotka eivät näy päällepäin, tulevat esiin vasta myöhemmin. Ongelmia tulee esiin työpaikalla juuri tässä asiassa kun täytyy itsenäisesti suunnitella ja myös toteuttaa asiat. Vamma voi ilmetä sietokyvyn alenemisena, on lyhytjännitteisempi, asiat saattavat jäädä kesken. Tavallaan tsemppiä ei riitä samalla tavalla kuin ennen. Toisaalta voi olla niin että kun asiasta saa impulssin, se täytyy heti hoitaa ja se toinen asia jää kesken ja näin kehittyy paljon asioita, jotka ovat kesken. Ärsykkeiden käsittely ja suodattamien vaikeutuu. On hankalampi luovia kuin aikaisemmin. Väsymyksestä johtuen pienetkin asiat saattavat viedä pohjan toiminnalta. Harkinta ja arvostelukyky on ehkä muuttunut. Tämä voi ilmetä sillä tavalla että itse huomaa jälkeenpäin että on sanonut jotenkin töksähtävästi tai terävämmin kuin aikaisemmin. Oma tapa toimia tulee tietysti kaikilla esiin vamman jälkeenkin. Tietyt luonteenpiirteet saattavat korostua vamman jälkeen. 

Sosiaalinen elämä saattaa häiriintyä. Ei enää kestä suurissa väkijoukoissa ja saattaa tulkita väärin ihmisten ilmeitä ja eleitä. Kun mietitään mikä on se muutos siihen mikä ihminen on ennen ollut. Kun nämä asiat eivät ole ohimeneviä. Ne eivät parane levolla. Se on myös selkeä asia, joka täytyy ottaa huomioon. Me emme pysty poistamaan kudosvauriota, joka on tullut. Mutta kun näitä asoita käy tarpeeksi monta kertaa läpi, niin vammautunut ihminen ymmärtää ne asiat paremmin. Vaikutetaan olosuhteisiin ja tiettyihin käytännön asioihin että se oma toiminta sujuisi. Että muuttunut toimintakyky olisi mahdollista suhteuttaa siihen tilanteeseen. Muutokset vaikuttavat hyvin kokonaisvaltaisesti ihmisen toimintaan. Että tämä asia otetaan huomioon sillä on hyvin suuri vaikutus elämän laatuun ja mielekkyyteen.

Paula Jokitalo

Psykologi