Tekstin alkuun
Etusivu - Jari Jokinen
Blogi

Helsingin maalaiskunta polkee vammaisten oikeuksia!

23.5.2009
Kirjoita kuvan alt-teksti tähän

Vantaa oli vielä pari vuotta sitten pääkaupunginseudun kunnista priimus -luokkaa mitä tulee vammaisten ja sairaiden palveluiden hoitamiseen.  Sen jälkeen on paljon vettä virrannut Vantaajoessa ja Vantaan kaupunki taantunut maalaiskunnan asteelle mitä tulee vammaispalveluihin joihin kuuluu mm. vammaisten saamat kuntoutuspalvelut, omaishoidon tuet jne. 

Reilu puolitoista vuotta sitten alkoi tulla viestejä niin kuntouttajilta kuin kuntoutettavilta siitä, että Vantaan kuntoutuspäätökset kestää ja kielteiset päätökset ovat lisääntyneet huimasti.  Vantaa oli valumassa kohti tarkkista entisen priimusoppilaan asemasta.

Nyt kesän alla vantaalaiset saivat sitten tuta kun Vantaa leikkasi vammaispalvelujen budjetista puolet pois. Leikkaus on raju kun ottaa huomioon, että vammaispalvelujen budjettiin ei ollut tullut vuosiin korotuksia. Aivovammaisten osalta ilmoitettiin ettei Vantaa korvaa vammautuneille lääkinnällisenä mm. neuropsykologista kuntoutusta. Tämä kuuluu erikois-sairaanhoidon piiriin ja siitä on määrätty laissa kenellä siitä on viime kädessä hoitovelvollisuus eli kunnalla. No onneksi päätöstä ei ole noudatettu aivan kirjaimellisesti vaan muutamat aivovammaiset ovat saaneet pieniä määriä neuropsykologista kuntoutusta.

Viimeisimpinä vaan ei vähäisimpinä Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta päätti ettei tänä vuonna tehdä uusia omaishoitosopimuksia jos nykyinen budjetti on vaarassa ylittyä ja sama koskee myös muita vammaispalveluita. Omaishoitajat eivät ole vammaisille ja sairaille subjektiivisia oikeuksia, mutta lääkinnällisen kuntoutuksen osalta ei asia ole aivan yhtä selvä. Se pitää selvittää oikeusteitse tapauskohtaisesti.

VAMMAISET EIVÄT AINOA SÄÄSTÖKOHDE!

Vammaiset ja sairaat eivät ole ainoa säästökohde, listalla on jälleen myös lapset ja nuoret. Lasten ja nuorten kriteereitä päästä psykriatriseen hoitoon on kiristetty ja jonot on jälleen hälyttävät.

Edellisen kerran Vantaan säästi nuorista ja lapsista 2000 -luvun alkupuolella ja silloin kirjoitin ja varoittelin paikallisessa lehdessä sen seurauksista sekä siitä, että nuo säästöt ovat kovin lyhytnäköisiä ja tulevat maksamaan tulevaisuudessa moninkertaisesti. En ollut ainoa joka kantoi asiasta huolta.

Tämän jälkeen maassamme on tapahtui suuria tragedioita joista ainakin osan voi yhdistää suoraan noihin säästötoimiin. Näin käy myös tällä kertaa se on varma. Aina kun säästetään lasten ja nuorten hyvinvoinnista, siitä maksetaan myöhemmin moninkertainen hinta eri muodoissa.

Vantaa on myös rankaisemassa taas itäisessä kolkassa olevaa Länsimäki-Rajakylä aluetta. Nyt alueelta lopetetaan sinne kovalla taistelulla saatu nykyaikainen terveysasema. Alueen asukkaiden palvelut sijaitsevat kirjastoa, nuorisotaloa ja kohta entistä terveysasemaa lukuunottamatta Helsingin puolella. Valtaosa alueen ihmisistä työskentelee Helsingissä, käyttää Helsingin julkista liikennettä, Helsingin kauppoja ja alueella 23 -vuotta asuneena tiedän asukkaiden yleisen kannan olevan, että se pitäisi liittää jo sijaintinsa vuoksi Helsinkiin. Nyt kun sieltä viedään terveyskeskus ja kaikki palvelut myös terveyspalvelut (jos se olisi osa Helsinkiä) olisi huomattavasti lähempänä on vaikea selittää alueen asukkaille miksi he maksavat veronsa Vantaalle. Myyrmäki-Martinlaaksossa on sama tilanne, mutta siellä asuu ilmeisesti sen verran päättäjiä ettei soster tai Vantaan kaupunginvaltuusto ole katsonut aiheelliseksi lopettaa Myyrmäen terveysasemaa.

No onhan Länsimäki-Rajakylä alueen asukkaille luvassa hyvitystä terveyskeskuksen menetykselle. Aivan Länsimäen kupeeseen on tulossa jätteenpolttolaitos..........

POLIITTISET PÄÄTTÄJÄT!

Poliittiset päättäjät ovat kovin kiinnostuneita vammaisten asioista vaalien alla. Viime kunnallisvaalien alla minuun oli yhteydessä useita ehdokkaita useasta puolueesta ja pyysivät neuvoja vammaispolitiikassa sekä tukea itselleen. Osa puolueista on vaaleista vaaleihin pienemmän ja heikomman puolella, mutta vaalien välissä toimitaan tismalleen päinvastoin.

ESPOO

Espoo on ollut vammaistyössä tarkkiksella niin kauan kun olen vammaispolitiikkaa seurannut eli heidän tiukennuksensa ovat lähinnä paluuta arkeen yhden pienen parannusyrityksen jälkeen.

KAUPPALA JA MAALAISKUNTA

Niin kauan kuin Espoo ja Vantaa toimii edellämainitulla tavalla ovat ne minulle Espoon kauppala ja Helsingin maalaiskunta. Sivistys on jostain 50 -luvulta ja tärkeämpää on poliittisten ryhmien väliset väännöt sekä suurelliset suunnitelmat.

Suomeksi sanottuna ttaa tällainen touhu, mutta siitä olen iloinen, että muutimme kohta 2½ vuotta sitten Vantaalta Stadiin ja täällä hommat toimii vähintäänkin kohtuullisesti ja tekisi mieli sanoa nykymittareilla tosi hyvin. Toivottavasti mun aikana yksikään pääkaupunkiseudun kolmen suuren puolueen edustajista ei tule sanomaan minulle, että olemme pienemmän ja heikoimman asemalla! 

JariJ

 

 

Kirjoitus liittyy aiheisiin: Vaalit, Arvot, Politiikka, Aivovammat, Oikeusvaltio

Kirjoituksessa on 15 kommenttia:

AKA

2.6.2009 klo 13:28
JariJ on hyvä esimerkki vammautuneesta joka ei anna periksi ja osaa katsoa maailmaa laajemminkin. Facebookilaiset katsokaa Jarin profiili niin näette millainen oikeustaju hänellä on. Meillä tykätään suoraan puhuvasta/kirjoittavasta jolla on sydän paikallaan.

jäte stadista

30.5.2009 klo 19:41
antti - Mäkin kyllä häpeäisin jos bunkkaisin Vantaalla.

sit.

29.5.2009 klo 22:59
Ainakin keskustelua jokinen näyttää saaneen aikaan usealla palstalla.

Marabou..

29.5.2009 klo 20:06
Jepelle kenraalin arvo vähintään..

Totta joka sana

29.5.2009 klo 12:46
Hyvä blogi ja hyvä kommentti Viivi& Wagnerilta.

Viivi & Wagner

28.5.2009 klo 21:04
Toivottasti Jepen voimat riittää. Tästä herrasta kuulemme vielä paljon ja jo nyt Jeppe on aurannut tietä vakuutustaistelussa kenties enemmän kuin yksikään järjestön. Jeppe on täysin sensuroimaton ja lahjomaton ukko, mutta se lienee Jepen vahvuus. Kokemuksemme mukaan Jeppe tunnetaan jo oikeissa piireissä ja siitä ei taida olla pitkä matka siihen kun Jeppeä aletaan pelkäämään. Joskus aivovamma tekee Jepellekin temput eli väsymys ottaa vallan joten tukijoukkoja ei ole koskaan liikaa. Ehkä AVL jossain vaiheessa oppii miten Jepen ja Hipon tietotaitoa ja hulluutta voi hyödyntää sillä juuri näitä ominaisuuksia liitto tarvitsee.

Marcus X

26.5.2009 klo 13:00
Vittu et on ytimessä tää kirjoitus. Totta joka sana.

Hanna

26.5.2009 klo 09:57
Täyttä asiaa taas! Jokapuolella säästetään taantuman takia.

Jaana-Petteri

25.5.2009 klo 17:52
Jartsuli lyö toistuvasti oikeaan kohteeseen. Hieno kirjoitus!

Larko

23.5.2009 klo 23:38
Täältä Kontulan puolelta muutaman sadan metrin päästä rajasta katsoen olisi varmaankin Rajakylän ja Länsimäen asukkaiden kannalta hyvä asia, jos rajaa siirrettäisiin. Vantaan veropohjalle se kuitenkin olisi kova isku eli resursseja olisi sitten sen verran vähemmän ja nythän me olemme sen nähneet, ketkä siitä kärsivät. Näin ollen olen taipuvainen kannattamaan pikemmin rajan poistamista kuin sen siirtämistä.

Elina

23.5.2009 klo 19:23
Jälleen kerran täyttä asiaa. Täällä kauhulla odotetaan, miten Espoon säästöt vaikuttavat meidän perheen elämään kun vammaisten ja lasten palveluissa säästetään entisestään...

marjut

23.5.2009 klo 18:37
Hienoa Jari että jaksat tuoda näitä asioita jatkuvasti esiin ja on myös hyvä saada tietoisuuteen asioita jotka ainakin muuttuisivat paremmiksi jos ja kun Helsinki ja Vantaa yhdistyvät.
Tuosta Länsimäki asiasta sen verran että Kontulan demareiden aloitteesta itäisen Helsingin sos.dem osastot lähettivät Vantaan johdolle ja Sosterin jäsenille kannanoton Länsimäen terveysaseman säilyttämisen puolesta ja muistuttavat jälleen kerran että jos Vantaalla on pulaa potilaista siirtyvät mellunmäkeläiset mielellään käyttämään Länsimäen terveysaseman palveluita

Merzi

23.5.2009 klo 15:26
Mä asun Helsingin maalaiskunnassa eli Vantaalla ja olen tämän aina näin määritellyt sillä sillä ulkoiselta olemukseltaan tämä ei täytä sellaisia vaatimuksia miten itse kaupingin määrittelen. Missä muka tässä "kaupungissa" on keskusta? Mähän kuulun siihen pieneen osaan joka on saanut pienen määrän neuropsykologista kuntoutusta eli 10 kertaa joka mulla tarkoittaa 5 krt eli kaksi aikaa peräkkäin. Mulla on aikalailla mennyt kuntoutus pätkittäisenä siis fysioterapian osalta ja siitä on seurannut aina että niska on tiltannut ja on vähän niin kuin aloitettu alusta kun on ollut katkoja. Niska kun vaan kokonaisvaltaisesti vaikuttaa toimintakykyyn jos on jumissa. Viime syksyyn verraten kuitenkin tilanne on parempi sillä silloin olin ihan raato. Kelan päätöksien ja kuntoutustyöryhmän päätöksiä odotellessa ja milloin minkäkin asian hoitamisessa/kyselemisessä meninkin nyt lopulta sellaiseen kuntoon fyysinen kunto on aika heikolla ja ikävä kyllä psyykkinenkin kun alkoi crohnintauti ja ihottumat alkoivat oireilla enemmän. (näistä en tiedä miten päin meni mutta voimat loppuivat) Kuntoutukseen ei paljon ole voinut keskittyä kun on täytynyt selvitellä kuntoutuksen jatkon asioita samaan aikaan sekä vammaispalveluun liittyviä juttuja ja kapasiteetti ei sitten riittänyt varsinkaan kun ei enää pahemmin saanut nukutuksi. Jotta ei jäisi sellaista käsitystä että mitään hyvää ei ole saatu aikaan niin voin kertoa että puheterapiassa saavutettiin se tavoite mikä oltiin suunniteltu ja olikin tavallaan ensimmäinen kerta kun missään kuntoutukseen liittyvässä päästiin eteen päin. En enää jaksa vähän  kuntouttusta ja hae lisää, jännitä, sressaa, kärsi unettomuudesta jne. ja jos näillä edelleen jatketaan niin sitten saa olla. Olen ollut erittäin motivoitunut kuntouttumaan siitä lähtien kun ymmärsin mitä siitä voisin hyötyä. Paljoon ei voi vaikuttaa mutta kaikki mille voisi jotain tehdä elämän helpottamiseksi olisi tarpeen.

Niin ja Kelahan myöntänyt korotettua hoitotukea mutta siitä ei sen enempää.

TTT

23.5.2009 klo 14:45
Mä alan hävetä tässä jo suomalaisuuttani ja henkilökohtaisella tasolla tunnen syyllisyyttä siitä, että satuin vammautumaan työmatkalla ja sain pitkän väännön jälkeen tapaturmaeläkkeen.
Toki tiedostan tuon syyllisyydentunteen järjettömäksi mutta kun ymmärtää millaisessa asemassa esim. juuri ne vantaalaiset( esimerkkejä eri kunnista löytyy toki ympäri Suomea) joilla ei ole vakuutusyhtiötä korvaamassa edes jotakin kuntoutusta ovat tuntuu vaan niin miten sen ilmaisis-masentavalta.
Samantyyppinen olotila kuin itsellä silloin kun oli jo luovuttamassa eikä tässä mihinkään luovuttamiseen ole aikaa eikä mahdollisuutta, onneksi tuo Jari jaksaa olla vihainen eikä osoita luovuttamisen merkkejä.

Antti

23.5.2009 klo 10:55
Häpeän vantaalaisuuttani. Asiasta Jari kirjoittaa.

Kirjoita kommentti:

Nimimerkki (pakollinen)
Sähköpostiosoite
(ei tule näkyviin)
Blogisi osoite
Kommentti (pakollinen)

Hae kirjoituksista



 

© 2007 Jari Jokinen - Tekninen toteutus Optinet kotisivut