Tekstin alkuun
Etusivu - Jari Jokinen
Blogi

Torstai on toivoa täynnä!

18.8.2009
Kirjoita kuvan alt-teksti tähän


Tämän viikon torstaina eli elokuun 20. päivänä tulee ulos oikeusministeriön työryhmän esitys vakuutusoikeuden kehittämisestä. Vakuutusongelmaisia edustavat tahot ovat odottaneet työryhmän esityksiä kuin kuuta nousevaa.

Oikeusministeri Brax on antanut muutamia hyviä lausuntoja julkisuudessa joissa on korostunut vakuutusoikeuden pitkien käsittelyaikojen lisäksi suomalaisen oikeusturvan ongelmakohdat kuten esimerkiksi vakuutuslääkärijärjestelmä. Luin taannoin työryhmän kokoonpanon, tehtävät ja tavoitteet. Järkytys oli suuri.  Hankkeen tavoitteena on kehittää vakuutusoikeuden toimintaa siten, että oikeusturvan tason heikkenemättä käsittelyajat lyhenevät.

Tässä syntyi ensimmäinen järkytys sillä vakuutusoikeudessa ei ole vakuutetuilla minkäänlaista oikeusturvaa vaan vakuutusoikeus on toiminut täysin vakuutuslaitosten työvälineenä jossa vakuutetut saavat todella harvoin oikeutta. Toki jos tulkitsen oikein niin joitakin parannuksia tilanteeseen on tehtävässä esitetty. Näitä on mm. se ettei vakuutusyhtiöt voi jatkossa pyytää lisäselvityksiä lisäselvitysten perään ja näin käsittelyajat lyhenevät. Myös asiantuntijalääkäreiden tarpeellisuuteen ja esteettömyyteen on tarkoitus ottaa työryhmässä kantaa, samoin esittelijöiden ja valmistelijoiden kelpoisuusehtoihin. Hyviä asioita sinänsä, mutta itse ongelman ytimeen eli siihen, että vakuutusyhtiöt käyttävät vakuutusoikeudessa ja muutoksenhakuelimissä valtaa ei tällä ole oleellista vaikutusta.

Työryhmän kokoonpano on myöskin varsin erikoinen:

Työryhmän puheenjohtaja, hallintoneuvos Niilo Jääskinen, KHO

Ylituomari Timo Havu, vakuutusoikeus
Lainsäädäntöneuvos Leena Halila, oikeusministeriö
Hallinto-oikeustuomari Liisa Heikkilä, Helsingin hallinto-oikeus
Hallitusneuvos Katriina Alaviuhkola, STM
Laamanni Juha Pystynen, vakuutusoikeus
Vakuutusoikeustuomari Olli Olanterä, vakuutusoikeus
Kansliapäällikkö Timo Tervonen, vakuutusoikeus
Notaari Maarit Hinkkanen, vakuutusoikeus

Työryhmän sihteeri, ylitarkastaja Martta Plathin, oikeusministeriö

Työryhmän jäsenistä valtaosa on vakuutusoikeuden jäseniä jotka eivät ole kyenneet korjaamaan tuomioistuimensa tilannetta vaikka ongelmat on olleet laajasti ja jo vuosia esillä ja langettavia tuomiotakin on tullut.

Mielenkiinnolla odotan tuleeko työryhmältä esitystä esimerkiksi vakuutusoikeuden perusongelmaan eli suullisten ja avointen käsittelyjen puutteen tuomaan ongelmaan. Länsimaisessa oikeusjärjestelmässä käsittelyjen tulee olla avoimia ja julkisia sekä molemmilla osapuolilla pitää olla mahdollisuus tuoda oikeuteen omat todistajansa. Näytöt eivät voi perustua papereihin ja epämääräisiin lausuntoihin joista toinen osapuoli voi jättää pois heille epämiellyttävät lausunnot.


Lista suomalaisista vakuutuslääkäreistä tulee olla avoin työnantajineen jo sen vuoksi, että miltei kaikki vakuutuslääkärit työskentelevät yliopistollisissa sairaaloissa, keskussairaaloissa ja yksityisillä lääkäriasemilla. Tällöin syntyy vähintäänkin riski siitä kumpaa isäntää ko. lääkäri palvelee määrätessään vakuutetulle tutkimuksia ja kirjoittaessa lausuntojaan.


Työryhmästä uupuu myös täysin kentän tietämys eli ne henkilöt jotka tuntevat Suomen vakuutusongelmien laajuuden ja niitä aiheuttavat syyt.

Hiukan historiaa eli vuonna 2003 oikeusministeriön erikoistutkija Maija Sakslin totesi tutkimuksessaan ettei suomalainen vakuutusoikeusjärjestelmä täytä länsimaisen oikeusjärjestelmän minimikriteereitä. Tuolloinen oikeusministeri Johannes Koskinen lupasi pikaisia toimia asiassa, mutta kuusi vuotta meni asiassa ennen kuin jotain tapahtui. Nyt meillä on työryhmä jota dominoi vakuutusoikeuden virkamiehet joilla ei ole ollut mitään kiinnostusta oma-aloitteista laittaa oikeuslaitostaan kuntoon.

Vakuutusoikeus on asioiden vetkuttelulla yhteistyössä vakuutuslaitosten kanssa aiheuttanut Suomessa lukemattoman määrän tragedioita mm. konkurssien, avioerojen, sairastumisten ja jopa ennenaikaisten kuolemien muodossa. Tästä ei kukaan ole valmis ottamaan vastuuta.

Vakuutusoikeus on tänä kesänä kansliapäällikkönsä suulla kertonut, että heillä on tällä hetkellä keskimääräinen käsittelyaika 11 kuukautta. Kuitenkin meillä on tiedossa tuoreita tapauksia joita on käsitelty vakuutusoikeudessa yli 2½ vuotta. Valtaosa asianajajista ei vie vakuutusoikeuteen kuin pakolliset eli lakisääteisiä vakuutuksia koskevat jutut, sillä ainoa paikka missä on edes mahdollisuus saada oikeutta on perinteinen käräjä-, hovi- ja korkein oikeus tie.

Tapaturma-asiain muutoksenhakulautakunnassa on edelleen menossa mm. haittaluokituksen osalta juttuja joita on käsitelty miltei viisi vuotta. Tällainen meno ei kuulu länsimaiseen oikeusvaltioon. Vakuutusyhtiöt hävitessään juttuja voivat vetkutella korvauksien maksuja rajattomasti kenenkään siihen puuttumatta. Jos näihin yleisessä tiedossa oleviin asioihin ei tämä työryhmä puutu, niin se kertoo ainoastaaan vakuutusyhtiöiden vallasta ja siitä ettei päättäjät halua puuttua maassamme tapahtuviin ihmisoikeusrikkomuksiin!

Oikeusministeriön asettaman työryhmän tehtävistä uupuu kokonaan arvioida suomalainen vakuutuslääkärijärjestelmä, muutoksenhakuelimet (tapaturma-asiain muutoksenhakulautakunta, liikennevahinkolautakunta) sekä Valvira eli entinen Terveydenhuollon oikeusturvakeskus. Pitkään vakuutusjuttuja seuranneena jokainen näistä toimii suoraan vakuutuslaitosten käsikassaroina. Esimerkiksi Valviran ent. Teo:n osalta ei ole vastaan tullut lausuntoja joissa he olisivat vakuutetut puolella riitatilanteissa, mutta kylläkin lausuntoja joissa ensimmäinen asiantuntijalääkäri on ollut vakuutetun puolella ja Valvira on tilannut uuden lausunnon toiselta lääkäriltä. Liikennevahinkolautakunta joutui eräässä tapauksessa jääväämään oman asiantuntijalääkärinsä koska hän toimi saamaan aikaan jutussa vakuutusyhtön asiantuntijalääkärinä. Liikennevahinkolautakunta tilasi asiantuntijalääkärilausunnon arvostetulta lääkäriltä ja kun hän asettui vakuutetun puolelle, päätti liikennevahinkolautakunta olla käyttämättä tätä lausuntoa. Tällaiset tilanteet ovat suomalaisessa vakuutusoikeusjärjestelmässä arkipäivää.

2003 ilmestyi siis Sakslinin tutkimus ja 2004 maan hallitus päätti vapauttaa vakuutusyhtiöiden palveluksessa olevat lääkärit kaikista juridista, eettisistä ja moraalisista vastuista. Todella loogista toimintaa.

Vakuutusoikeus on saanut EIT:ltä langettavia tuomioita mm. pitkistä käsittelyajoista, mutta myös siitä ettei kaikkea aineistoa ole toimitettu vakuutetulle. Aika erikoista toimintaa sillä ei missään tuomioistuimessa esittelijä määrittele mikä osa todistusaineistosta on tärkeää vaan sen määrittelee oikeus tutustuessaan koko todistusaineistoon.

Vakuutuslääkärit puolustavat vakuutuslääkäritoimintaa sillä, että se takaa kaikille yhdenmukaisen kohtelun. Kaunista puhetta, mutta käytäntö on aivan toinen. Parasta huumoria saatiin kun Kelan ylilääkäri kirjoitti Kelan asiakaslehdessä, että vakuutuslääketiede ja vakuutuslääketiede ovat kaksi tieteenhaaraa. No lääketiedettä voi opiskella useassa yliopistossa, mutta vakuutuslääketiedettä ei missään. Itseasiassa vakuutuslääkärin erityispätevyyden myöntää Vakuutuslääkäriyhdistys ja Lääkäriliitto eli kyseessä on yhdistystasoinen pätevyys.


Viimeaikaiset vaalirahapaljastukset eivät olleet allekirjoittaneelle uutta tietoa muulta osin kuin summien ja yksityiskohtien osalta. Se on selittänyt hyvin pitkälle sen miksi nekin poliittiset toimijat jotka mainostavat olevansa pienen puolella suuria vastaan ovat alentuneet lähtemään mukaan tähän hyvä veli -järjestelmään. Yksi asia mikä näyttää unohtuvan on se, että vakuutukset ovat lakisääteisiä lukuunottamatta kahden välisiä sopimuksia jossa asiakas maksaa siitä, että saa menetyksistään korvauksia ja siksi on käsittämätöntä, että yhteiskunta on mukana auttamassa vakuutusyhtiöitä kieroilemaan ulos vastuistaan.

Kaikesta huolimatta toivo elää vielä torstaihin asti!

 

Jari Jokinen
spokeman, adviser

ps. kirjoitusvirheitä ja huonoa suomenkieltä esiintyy, mutta se johtuu vammastani

Kirjoitus liittyy aiheisiin: Politiikka, Arvot, Vaalit, Aivovammat, Oikeusvaltio

Kirjoituksessa on 4 kommenttia:

Hanna

19.8.2009 klo 08:43
Vakuutus asioissa on vielä se tosi sekoittava asia, että korvaukset tulevat aina vammautumisvuoden tasossa. Tuntuu etteivät vakuutusyhtiötkään aina ole ihan ajantasalla. Vuosi 94 oli hyvä vuosi vammautua. Nykyään asiat ovat toisin, vaikka haittaluokitus on pysynyt melko samana.

Merzi

18.8.2009 klo 20:33
Saas nähdä minkä "ihmetyksen" työryhmä saa aikaan. Työryhmän kokoonpano on sitä sorttia jotta helposti tulee ajatus että yksittäiset tapaukset jatkuisivat samoilla linjoilla, kenties hieman nopeammin kuin ennen. Mielenkiinnolla odottelen torstaita.

Jari Jokinen

18.8.2009 klo 11:10
Kirjoitin tän blogin viime yönä kuumeessa ja nyt siihen oli normikirjoitusvirheiden lisäksi tullut yksi sellainen kirjoitusvirhe joka vääristi sisältöä eli tietenkin vakuutusyhtiöissä pitääkin valtaa pitää vakuutusyhtiöiden, mutta ei vakuutusoikeudessa tai muutoksenhakuelimissä. Nyt virhe on korjattu!

Yours!

JariJ

Nikke L

18.8.2009 klo 10:11
Kiitti Jari Todella näist blogeist joita olet kirjoitellut.Hienoa kun on joitain pvmääriä jolloin jotain pitäis tapahtua.Tässä kun on mennyt reilu vuosikymmen vailla mitään pvmäärää suuntaan jos toiseen.Toivo elää , vato loco.

Kirjoita kommentti:

Nimimerkki (pakollinen)
Sähköpostiosoite
(ei tule näkyviin)
Blogisi osoite
Kommentti (pakollinen)

Hae kirjoituksista



 

© 2007 Jari Jokinen - Tekninen toteutus Optinet kotisivut