Tekstin alkuun
Etusivu - Jari Jokinen
Blogi

Oikeusministeriö taas terävänä!

24.11.2009
Kirjoita kuvan alt-teksti tähän
Paljon olisi asiaa kirjoitettavan oikeusvaltio Suomesta, mutta minulle ja perheelleni kävi flaksi tuon sikainfluenssan suhteen eli kaikki meistä sairastui siihen.  Viime päivät ovat menneet levossa ja ajatuskaan ei ole oikein juossut, ei edes sen vertaa kuin tavallisesti.

Oikeusministeriö pyysi Hippokampus Tuki ry:ltä lausunnon Vakuutusoikeuden toiminnan kehittäminen työryhmämietintöön. Paperiversion lisäksi OM halusi myös sähköisen version lausunnosta rtf -muodossa. Toimimme ohjeiden mukaisesti. Lausuntomme oli varsin kriittinen työryhmämietintöä kohtaan ja kenties tästä syystä Hippokampus Tuki ry:n lausunto oli ainoa, joka ei auennut OM:n sivuilla. Kun huomautin asiasta ja lähetin uuden version, niin OM onnistui skannaamaan meidän lausuntomme sivuille niin, että nyt se aukeaa. Tässä välissä Hippokampus Tuki ry:n nimi oli muuttunut Hippopotamus Tuki ry:ksi. Kyllähän me Hippokampuslaiset rumia ollaan, mutta ei me ainakaan omasta mielestämme virtahepoja muistuteta:-) No otin taas yhteyttä oikeusministeriöön ja kun nimi esiintyy kahdessa kohtaa kyseistä asiaa käsittelevillä sivuilla, niin nyt olemme toisessa kohdassa Hippokampus Tuki ry ja toisessa Hippopotamus Tuki ry. Kenties tässä haettiin vakuutusmaailmasta tuttua konsensusta:-) Monilla keskustelupalstoilla sähköisessä maailmassa ei osa ihmisistä enää usko sattumiin. Itse olen taipuvainen uskomaan huolimattomaan työhön oikeusministeriössä ja siihen, että kaikki ne tahot jotka eivät ole mukana aikaisemmin tunnetussa hyväveli -verkostossa joka nykyisin tunnetaan maan tapana kuuluvat lättähattuihin joilta pyydettiin lausunto sen vuoksi, että voidaan todeta kaikkia kuullun asiassa. Työmarkkinajärjestöjen tai esimerkiksi OP-Pohjolan osalta ei tällaisia köpöjä satu, mutta ne ovatkin osa maan tapaa.

Meidän käytännön kokemuksen perusteella työmarkkinajärjestöt ovat ulkona kuin lumilauta siitä miten esimerkiksi työtapaturmissa vammautuneita kohdellaan vakuutusjärjestelmässämme. Eivätkä nämä ole myöskään osoittaneet suurta kiinnostusta asiaa kohtaan.

Useita kansanedustajia on ollut meihin yhteydessä viimeisen parin kuukauden aikana ja heiltä on tullut supporttia kiitettävästi. Eräs kansanedustaja kirjoitti suoraan, että kovin harvoja kansanedustajia kiinnostaa vakuutusongelmaisten asiat ja epäili yhdeksi syyksi lähihistorian tapahtumia (lue; vaalirahakuviot). Tämä ei ole yllätys, sillä viimeisissä vaaleissa vakuutusyhtiöt ovat aktivoituneet rahoittamaan suurimpia puolueita. Lisäksi etenkin eläkevakuutusyhtiöistä on tullut merkittäviä eläkevirkojen tarjoajia eduskunnasta pudonneille, entisille puolue- ja ay -toimitsijoille. 

Muistiin liittyvät asiat kiinnostavat minua vammani takia erityisen paljon. Olen todella huolissani siitä millaisia ihmisiä palkataan merkittäville paikoille töihin. ARA:n dirika ei muistanut oliko Kanki Kaikkonen kokouksissa paikalla joissa päätettiin Nuorisosäätiön hankkeista, Kevan entinen toimitusjohtaja ei muistanut ketä oli tavannut, jopa pääministerin muisti on pätkinyt ja tämä lista on loputon. Väitän, että tonkimista riittää ja toivon median jatkavan työtään. 

Parasta komediaa on ollut se, että poliitikot kehtaavat syyttää tekemisistään mediaa. Yksi länsimaan merkki on se, että media kaivaa paskatunkiot auki ja silloin on myöhäistä itkeä kun on paskat housussa. Aikaisemmin rikostutkinnassa työskenneelleenä ihmettelen suuresti, miten laittomuuksien selittäminen maan tavalla voidaan hyväksyä.

Valtaosa suomalaisista on kuvitellut elävänsä länsimaisessa oikeusvaltiossa, mutta osa ajattelee asiasta varmasti vähintään kriittisesti näiden valtaapitävien mellastusten jälkeen. Ne jotka ovat joutuneet kohtamaan esimerkiksi vakuutusoikeuden ovat oppineet jo aiemmin sen mitä on suomalainen oikeusjärjestelmä. Yksi länsimaisen oikeusjärjestelmän tunnusmerkki on se, että siinä järjestelmä puolustaa pientä ihmistä suuria instituutiota vastaan, mutta Suomessa on toimittu juuri päinvastoin. Esimerkki pankki- ja vakuutusalalla on laeilla taattu se, että pienen ihmisen on miltei mahdotonta saada oikeutta.

EIT:n langettavat tuomiot eivät pitkään aikaan näyttäneet heilauttavan suomalaisia päättäjiä ja virkamiehiä. Niitä on tippunut tasaisesti siitä lähtien kun Suomi liittyi Euroopan Unioniin. Nyt on tullut julkisuutta niin paljon, että esimerkiksi vakuutusoikeus on valmis nopeuttamaan käsittelemään juttuja nopeutetusti silläkin uhalla, että kansalaisten oikeusturva heikkenee entisestään. Hyvä esimerkki on case Kari Uoti. KKO antoi Uotille ehdottoman vankeustuomion vaikka tiedossa oli, että muutaman päivän päässä aivan vastaavasta tapauksesta eli case Marttisesta oli tulossa EIT:n päätös. Tilanne johti hyvin poikkeukselliseen ratkaisuun eli KKO joutui purkamaan oman päätöksensä. KKO:n presidentti  ja muutamat muut antoivat ymmärtää, että Suomi sai uutta tietoa EIT:n päätöksistä,  mutta itse asia oli tiedossa jo siinä vaiheessa kun juttua Uotia vastaan ajettiin KKO:ssa.

Palataan itse asiaan eli vakuutusoikeuteen ja vakuutusriitoihin. Tällä hetkellä monelta suunnalta kuuluu kummia. No vielä ei ole aika reagoida, vaan seurata miten eri toimet vaikuttavat vakuutusongelmaisten oikeusturvaan. Joitakin mun naama on saattanut alkaa tuttaa, mutta tämänkään suhteen en tee hätiköityjä päätelmiä. Eräät asiat eivät vaan stemmaa ja inhottavinta tässä on se, että toimet eivät kohdistu minuun vaan erääseen läheiseeni. Toivon, että kyseessä on vain asian pitkittyminen sillä sivullisten sotkeminen asioihin on sanotaanko vaikka asiatonta!

 
JariJ
Kirjoitus liittyy aiheisiin: Politiikka, Arvot, Vaalit, Aivovammat, Oikeusvaltio

Kirjoituksessa on 5 kommenttia:

Vallaton 2

28.11.2009 klo 18:07

Ville Vallaton

28.11.2009 klo 18:00
Jarilta lyhyt kirjotus. Aihe yllätti. Hyvä Jari!

TTT

25.11.2009 klo 15:27
Hyvää tekstiä taas kerran Jarilta.
Ikävää vaan, että vaikka mediassa kerrotaan näistä kymmenistä EIT:n langettavista päätöksistä ei niistä tavallinen ihminen oikein ota selvää. Langettava päätös ja sanktiot sanoina kuulostavat huolestuttavilta mutta niihin turtuu kun huomaa ettei ns. sanktioista seuraa mitään konkreettista rangaistusta.
Vakuutusyhtiöiden ja muutoksenhakulautakuntien, lopulta vakuutusoikeuden toimintaan tutustuu valitettavasti moni meistä vammautuneista tai meidän omaisistamme vasta kantapään kautta kun vahinko on jo tapahtunut.

Sirpa

25.11.2009 klo 10:37
Sujuvaa tekstiä tärkeästä asiasta. Jarin tekstejä on ilo lukea.

Hanna

25.11.2009 klo 08:10
Hieno Kirjoitus!
Toivottavasti te ette kuulu riskiryhmään!
  Valtiovalta yrittää muodollisesti todeta Hippokampuksen tekemän työn tärkeäksi, mutta kuinkas ollakkaan...
  Tuommoisesta ei varmaankaan tule edes langettavaa tuomiota, mutta eivät EIT:n tuomiot tunnu valtiovaltaa paljon liikuttavan.
  Missä muuten on yksityisyyden suoja nykyään vai ovatko ihmiset muuttuneet nimimerkeiksi, joita kaikilla on oikeus kiusata.

Kirjoita kommentti:

Nimimerkki (pakollinen)
Sähköpostiosoite
(ei tule näkyviin)
Blogisi osoite
Kommentti (pakollinen)

Hae kirjoituksista



 

© 2007 Jari Jokinen - Tekninen toteutus Optinet kotisivut