Olen käsitellyt blogikirjoituksissani pääasiassa erilaisia epäkohtia yhteiskunnassamme. Omasta elämästäni tai taustoistani en ole juurikaan kirjoitellut ja blogejani lukeville on syntynyt varmasti monenlaisia käsityksiä minusta, eikä aiheetta.
Blogeistani on varmasti saanut sellaisen käsityksen, että toi kaveri ei tee muuta kuin etsii epäkohtia yhteiskunnasta ja kirjoittaa veemäisiä blogeja kaiken lisäksi vielä kovin huonolla suomenkielellä. Totuus on kuitenkin se, että mun elämäni ei pyöri pelkästään epäkohtien etsimisessä yhteiskunnastamme ja niistä rääpimisestä.
On palattava vuoteen 2001 jolloin tietyllä tavalla synnyin uudelleen. 20. tammikuuta kaaduin Espanjassa lenkillä nestehukan vuoksi ja kun minut ohjattiin siestan takia ainoaan auki olevaan paikkaan josta tilasin vettä, pyörryin ja kaaduin selälleni espanjalaiselle kivilattialle. Suomalainen kallo hävisi 100-0 espanjalaiselle kivilattialle eli siinä tuli kallonmurtumaa, vuotoja päähän ja aivoruhje.
Minusta tuli siis aivovammainen jolle jäi merkittävät pysyvät jälkioireet. Hoidot Espanjassa meni loistavasti ja ei Suomessakaan mitään kovin draamattista tapahtunut. En joutunut taistelemaan vakuutusyhtiön kanssa aivovammadiagnoosista tai sen vaikeusasteesta ja minut työnnettiin työelämästä pois, joka oli siihen astisen elämäni kovin paikka. Minulla meni kolme vuotta ymmärtää etten oikeasti ole työkykyinen. Olin siis varsin tyypillinen oiretiedostamaton aivovammainen, vaikka minulla oli loistava neuropsykologi ja läheisten tuki oli täydellistä.
Ajantajua mulla ei ensimmäisistä vuosista ole ja vieläkin aika on mulle hiukan pyöreä käsite, mutta en osaa sanoa kuinka paljon siitä johtuu aivovammasta ja kuinka paljon siitä etten tarvitse kalenteria samalla tavalla kuin edellisessä elämässäni. Ensimmäiset 3-4 vuotta oli täynnä vihaa ja jälkiviisautta mm. miksi mulla ei ollut lippistä päässä ja vesipulloa lenkillä mukana ja itse asiassa kaikkea muuta mahdollista kohtaan paitsi perhettäni. Nyt ymmärrän mistä se viha kumpusi eli katkeruudesta niitä asioita kohtaan joita menetin vammautumisen myötä eli työn, osan ystävikseni luulemistani kavereista ja etenkin ison osan vahvuuksistani. Keskittymiskyky oli mennyt, ns. päivän kunto heitteli rajusti, jatkuva väsymys, verbaalisesti oli pudonnut teinin tasolle, kirjoittaminen ei sujunut ja tähän päälle vielä erilaiset fyysiset vaivat.
Siinä vaiheessa aloin saada elämästä kiinni kun rupesin miettimään ettei keittössämme oleva kellon aika käänny taaksepäin vaikka sitä kuinka yrittäisi vääntää. Rupesin voimieni mukaan toimimaan parissakin järjestössä, mutta tasaisin välein unohdin rajoitukseni ja silloin aina pudottiin korkealta ja oltiin taas pitkään sängyn pohjalla. Siltojakin tuli poltettua osin sen takia, että olin ja saatan joissakin asioissa olla vieläkin herkkä provosoitumaan, mutta ihan kaikkea en ota omaan piikkiini ja pari vuotta sitten totesin eräisiin asioihin liittyen, että nyt olisi korkea aika meidän kaikkien katsoa peiliin ja putsata vanhat asiat jutut pois. Toimin monta vuotta monen muun tapaan täysin omien periaatteitteni vastaisesti eli erimielisyydet henkilöityi. Kyllä maailmaan mielipiteitä mahtuu, eikä kenelläkään sitä totuutta ole hallussa. Tässä yhteydessä on jälleen kerran mainittava, että vaikka mulla on vahvoja mielipiteitä, niin en todellakaan kuvittele olevani aina oikeassa ja jokaisella ihmisellä on mielipiteen ja sananvapaus länsimaisessa yhteiskunnassa.
Tietenkin kun piirit on pienet niin erilaisia urbaanilegendojakin liikkui puolin ja toisin ja tarinat elivät omaa elämäänsä ja kasvoivat. Meidän Hippokampus yhteisö on tarinoiden mukaan milloin ollut "Jarin haaremi", milloin rikollisjärjestö joka uhkailee vakuutuslääkäreitä polvien telomisille ja kostolla. Muuten noille voisi nauraa, mutta kun meidän toiminnassa on mukana ihmisiä joista monella on perheet ja jos tuollaiset tarinat menee jonkun vakuutuslääkärin korviin, niin joku voi jopa uskoa noihin legendoihin ja tuntea jopa pelkoa.
Hippokampuksen ensisijaiset tehtävät on antaa vertaistukea aivovauriopotilaille sekä neuvontaa erilaisissa juridiikkaan ja byrokratiaan liittyvissä asioissa. Meillä on mukana toiminnassa sekä vammautuneita, että heidän omaisiaan ja kun tarvitaan ammattilaisia niin ohjaamme ihmiset heidän luokseen. Sitä varten olemme luoneet yhteistyöverkoston eri alojen ammattilaisten kanssa.
Mä oon kuin ranskalainen auto eli mussa ei ole vikoja vaan ainoastaan ominaisuuksia. Yksi ominaisuus minkä sain vammautumisen myötä on se, että juttuni rönsyilevät kovasti ja sen varmasti huomaa jokainen tätäkin lukeva.
Yhteiskunnan epäkohdat on kiinnostaneet mua pääosan elämästäni. Virkamiesurani oli aika jolloin olin omistautunut työlleni, eikä muulle jäänyt aikaa ja toisaalta mun ammatissani joutui olemaan koko ajan tekemisissä elämän varjopuolien kanssa, niin maailmankuvanikin alkoi olemaan vaarallisen mustavalkoinen. Siitä olen iloinen, että arvomaailmani on palannut juurilleen ja uskallan kyseenalaistaa asioita entistä avoimemmin. Tämä johtunee siitä, että aika nopeasti maailmani romahti sen suhteen mitä mulle oli koko elämän ajan opetettu. "Suomi on pohjoismaalainen hyvinvointivaltio, jossa maksetaan veroja ettei kukaan joudu pulaan, jos hän sairastuu tai vammautuu".
Katin paskat! Yhtäkkiä tunsin kymmeniä ihmisiä joilla oli ongelmia vakuutusyhtiöiden, Kelan ja kotikuntansa sosiaalipalvelujen kanssa ja heidät jätettiin aivan yksin. Se oli ihan oikeasti järkytys sillä en ollut ennen vammautumistani tarvinnut noita palveluita ja itseasiassa mä olin aivovammaeliittiä, kun olin niin selvä tapaus, että kuuluin itseasiassa siihen vähemmistöön jolla ei ollut isompia ongelmia kuntoutusten tai erilaisten korvauspäätösten kanssa. Voimieni mukaan autoin muutamia ja järjestin heille apua. Avun tarvitsijoita tuli vain kokoajan lisää ja onneksi en oman rikkinäisen pääni kanssa joutunut ihan yksin alussakaan toimimaan.
Käsitykseni mukaan ihmisellä on sellaiset suojamekanismit, että se jossain vaiheessa kääntää tällaiset traumaattisetkin kokemukset voitoksi. Mä olen esimerkiksi iloinen siitä, että mä olen vapaa ajattelemaan asioista omilla aivoillani, eikä minulla ole sidonnaisuuksia. Mä voin ottaa reippaasti kantaa, mutta lukijoiden on syytä muistaa, että ne on blogeja ja etenkin sen, että kyseessä on asiat joista ollaan eri mieltä. Se, että joku on mun kanssa eri mieltä ei tarkoita sitä, että mä ajattelisin tuon olevan paska tyyppi. Päinvastoin musta tärkeätä, että ihmisillä on mielipiteitä ja mä arvostan ihmisiä jotka ovat täysin eri mieltä kanssani kunhan he kykenevät perustelemaan mielipiteensä.
Hippokampus Tuki ry ei hae julkisia avustuksia, ei peri jäsenmaksuja, eikä peri mistään palveluistaan mitään maksuja. Millä toiminta rahoitetaan? Meillä on muutama meidän eettiset kriteerit täyttävä sponsori ja pääosin rahoituksen ovat hoitaneet Hippokampuksen perustajat omista rahoistaan.
Hippokampus jatkaa entistä tiukemmalla linjalla taistelua mm. oikeusjärjestelmämme saamiseksi yhdenvertaiseksi puolesta. Meillä on viritteillä yhteistyökuvioita joihin liittyy mm. toimintatapojen selkeyttäminen tapauksissa joissa on pienikin mahdollisuus siihen, että tapaturmassa on uhrille syntynyt aivovamma. Tämä parantaa vammautuneen oikeusturvaa kun ensihoito ja ensitiedot hoidetaan kunnolla esimerkiksi työtapaturmissa.
Palataan vielä mun elämään 2007 helmikuussa alkoi mun elämässä ensimmäiset askeleet elämäntapaan jossa aloin ymmärtämään kuinka tärkeätä mun on viettää säännöllistä elämää, huomioida rajoitukseni. Myimme tuolloin omakotitalomme ja ostimme rauhalliselta alueelta kerrostalo-asunnon. Fyysistä työtä ikänsä karttanut aivovammainen jolla on peukalo keskellä kämmentä on aika huono yhdistelmä omakotitalon kanssa. Esikoisemme oli jo muuttanut tuolloin kotoa pois ja 2009 myös kuopuksemme muutti omaan kotiin. 20.3.2008 tapahtui tähän astisen elämäni toinen suurin tapahtuma sitten vaimoni tapaamisen 9.11.1980 eli esikoisemme synnytti Milana Anitta Evania tyttären, joka on Paapan aurinko ja varmasti myös yksi iso syy siihen, että olen seestynyt ja näen asiat nykyisin paljon valoisammin.
Jos vuonna 2002 tai 2003 multa olisi kysytty, että millaista kuvittelet elämäsi olevan vuonna 2010, niin en varmasti olisi uskonut, että rajoitteista ja snadeista kivuista huolimatta tää on ihan nastaa ja elämisen arvoista. Kaikessa on puolensa ja kun oppii myöntämään puutteensa niin aivan varmasti löytää niitä hyviäkin juttuja ja aika harvoin nykyisin suomeksi sanottuna vituttaa. En mä osaa enää edes oikein suuttua, kait mut lähetetään kohta sovittelemaan Lähi-idän sotaa. Toisaalta mulla on toi palestiinalaishuivi, joten iipot voi kelata et mä oon puolueellinen:-)
Hippokampus ja allekirjoittanut on valmiita tekemään yhteistyötä kaikkien niiden tahojen kanssa joiden tavoitteena aivovammaisten hyvinvoinnin edistäminen Suomessa. Sillä ei ole merkitystä mitä ne toimintatavat kenelläkin ovat, sillä siitä ei ainakaan ole haittaa, että aivovammaisille on tarjolla monipuolista apua ja toimintaa.
ps. normaalit muistutukset huonosta suomenkielestä ja kirjoitusvirheistä, mutta korjailen niitä sitä mukaan kun huomaan ne tai joku niistä mua huomauttaa!
Kirjoitus liittyy aiheisiin: Arvot, Aivovammat, Oikeusvaltio
Moi!
Olipa vaihteeksi todella valoisa ja voimaannuttava kirjoitus!
Minäkin kuulun niihin selkeisiin aivovamma tapauksiin ja siksi mielipiteeni ovat aika samalaiset kanssasi.
