 |
|
|
 |
<< Takaisin aiheisiin
| Otsalohkovammat - korkein äly |
1.8.2009 12:56
Hanna |
|
Tämän alueen vammat ovat ainakin minusta tosi kiusallisia. Minun vammat tällä alueella ovat vain aivolohkon suuntaisia muutoksia. Vaikka koulunkäynti vielä onnistuisikin, saattaa tämän alueen vammat estää elämää.
Minä ihailen voimakkasti näyttelijöitä ja myös niitä fysioterapeutteja, jotka uskoivat minun voivan kuntoutua. En haluaisi, että minua pidetään kehitysvammaisena ja ihmiset alkaisivat karttaa minun seuraani. Tuntuu kyllä, että niin saattaisi käydä.
Tunnekoukuista voi vapautua ja kirjallisuuteen tutustuminen varmaan auttaa, vaikka on se vaan niin vaikeaa. |
|
|
|
|
| |
21.12.2009 23:10
. |
|
|
|
|
| Erillaisuus |
3.8.2009 22:36
Hanna |
|
| Otsalohkon vammathan vaikuttavat käyttäytymiseen. Varsinkin nuoret ovat kovin herkkiä, jos toinen käyttäytyy kyllähän oudosti. Sitä on kaikenlaisia kylähulluja. Asiasta tietämättömät eivät varmaan osaa suhtautua, kun aikuisen kokoinen ihminen käyttäytyy lapsenomaisesti. |
|
|
| Hanna |
2.8.2009 13:52
Merzi |
|
| Mähän oli tullut tajuihini aika nopeasti eli hiukan ennen ambulanssin tuloa siis muutamien minuuttien primääritajuttomuus mutta tajunnantaso ei ollut kummoinen. Korvasta oli tullut verta eikä ihan vähän ainakaan takista päätellen, olin vastustellut toimenpiteitä ja puhe oli epäloogista. Ambulanssissa mukana olleelle oli sanottu että mulla aivotärähdys ja että pääsen seuravana päivänä kotiin. Jatkosta en muuta tiedä kuin että oli pidetty nukutettuna ja seuraava päivä siirtyi yli viikon eteen päin. Kuukausi saikkua. Mä en tiedä edelleenkään mistään mitään muuta sairaalassa olosta koska kukaan ei ole vaivautunut puhumaan lapsilleni tai vanhemmilleni muuta kuin nukutus oli mainittu ja että olin ollut hiukan hankalasti lähestyttävä, ilmeisesti kärttyinen. Tämä tieto kun äitini oli tuonut lääkkeeni osastolle koska ketään ei kiinnostanut peruslääkitykseni vaikka ystäväni oli siitä puhunut ja hänelle sanottu että pääsen kotiin kun aikaa oli mennyt alta viikko johon oli ystäväni sanotun ettei mua voi tossa kunnossa kotiin lähettää eivätkä olleet vielä sitten lähettäneet. Kaikki tämä tieto on muiden kertomaa. Lähtöpäivästä jotain muistan ja jatkosta sieltä täältä jotain muutaman kuukauden ajalta. Korvapolilla todettiin oikea korva kuuroksi. Kovasti olen ollut töihin menossa ja ollutkin siellä pätkittäin. 9 kk kun oli takana olin ollut sitä mieltä että kyllä mä vielä töihin pystyn lyhennetyllä työajalla. Avokuntoutus meni paikan päälle menemisen jaksamiseen mutta oli kuitenkin hyödyksi itsensä ymmärtämisessä. Kun oli yli vuosi mennyt niin haettiin vammaistukea, siihen asti olin omillani kaikkien asioitteni kanssa. Niskavaiva ei kiinnostanut muita kuin työterveyslääläriä joka muutoinkin näki tilanteeni sellaisena kuin se oli ja oli monessa asiassa avuksi. Palkanlaskenta oli mokannut eikä tehnyt Kelan pyytämää selvitystä. Kesä meni rahattomana, ainoa tulon lähde oli osatyöttömyys eläkkeen suuruinen kuntoutustuki. Kelalta en mitään saanut koska palkkis ei mitään tehnyt kuin vasta yli 2kk:n päästä. Keväällä tiesin etten enää koskaan töihin mene. Huh...olipa hyvä käydä tämäkin läpi taas kerran vaikka seuraava vuosi oli samaa sekasotkua vaikkakin hiukan paremmin. Nyt voikin todeta että asiat ovat paljon paremmin vaikka kuntoutusten saamisessa on ollut ongelmia ja tietty Kelan. |
|
|
| Merzi |
2.8.2009 7:11
Hanna |
|
| Niin ja sitten on vielä sekin ero, että minut vietiin tajuttomana teholle ja meni kuukausi ennenkuin olin edes jotenkin tajuissa. Se oli aika helppoa, kun sai vain maata ja tultiin hakemaan fysioterapiaan. Alussa oli vielä letkuruokinta. Sinun tilanteesi taas alussa tuntuu aika vaikealta. Paluu arkeen oli varmaan hankalaa. Onneksi nyt kaikki on hyvin |
|
|
| Hanna |
1.8.2009 18:40
Merzi |
|
| Jos sulla on todellinen toipuminen ja hyväksyminen alkanut ja olet vahvasti koittanut kieltää ongelmasi niin on hyvä että sen ilmaiset, se on editystä, kurssi on alkanut, tervetuloa opettelemaan elämää toisesta näkökulmasta. Sinnikkyydellä ja kekseliäisyydellä pääsee pikälle mutta omakohtaisesti koen että mitä paremmin itsensä kanssa sinut sen parempi. Kun ymmärtää itseään on helpompi ymmärtää kuinka muut näkevät sen ettei ole ihan samanlainen kuin suurin osa ihmisistä. Sitten taas tulee se ikävämpi puoli asiasta eli vaikka olisi jo monen asian kanssa sinut ja ymmärtää ongelmansa mutta jotkin asiat ovat vaikeita tai mahdottomia. Mulla tietty toisin kuin sulla kun olin ehtinut elää ennen vammautumista 45 vuotta ja mikään ei tuntunut suunnattoman hankalalta vaikka mitä olisi vastaan tullut. Mulla ei ollut aluksi mitään käsitystä itsestäni kun olin pääni telonut. Ihmettelin vaan kun jokin oli pielessä. Nyttemmin olen tietoinen etten pahemmin mitään muista alkuajoista, tapahtumia sieltä täältä mutta kovin vähän eikä ajallisesti juuri mitään käsitystä mikä mihinkin kuuluu. Niskaretkahdusvammakin oli jo alusta asti aiheuttanut ongelmia kuulemma mutta itselläni ei ole mitään muistikuvaa siitä eikä mitään käsitystä asiasta. Oiretiedostus oli varsin huono ja sitten kun alkoi enempi ymmärtää niin olikin minäkuva kateissa, tosin se on edelleen joiltakin osin tai enempi taitaa olla niin että vaikka tietää mikä pielessä ja kuinka toimia niin kuitenkin toisinaan (luetaan usein:) on ihan pihalla ja se sitten näkyy kaikessa. Mulle parhainta on ollut suora palaute tutuilta kun joku on suoraa uskaltanut/ kehdannut sanoa kun jokin asia on outoa. Sulla Hanna monta asiaa jotka olet hyväksi kokenut ja ne kun muistat niin ne tukee sitä itsensä etsimistä huonoinakin päivinä. Käytökseen liittyvät ongelmat on mulla suurin haaste, ei ole yhtikäs mukavaa kun sitä osaa ei aina hallitse vaan sanoo enempi kuin olisi tarpeen ja hermostuu suotta turhan vähästä. |
|
|
| Kiitos Merzi ymmärryksestä! |
1.8.2009 16:52
Hanna |
|
Kyllä no nuyt meni ajatukset sekaisin. En minä ketään kirjoituksillani halua loukata. Kaikilla ihmisillä on omat ongelmansa. Minä yritin itse niin vahvasti kieltää kaikki ongelmat, että vasta nyt tuntuu todellisen toipumisen ja hyväksymisen alkavan.
Minä kuva on täysin kateissa ja olen omalla käytöksellä työntänyt erään minulle itselle tärkeän henkilön syrjään elämästäni. Siitä tuli pahaolo. Näin Raumalla tosi vaikuttavan kesäteatteri esityksen Taikayö. Tuntuu, että koko elämä meni sekasin sen johdosta. Siitäkin on jo viikko ja nyt luin Tony Dunnefeltin kirjaa Irti tunntkuohuista tuntui, että lukot sisällä aukesivat. |
|
|
| Hanna |
1.8.2009 14:28
Merzi |
|
| En ymmärrä mikä kehitysvammaisuudessa on sellaista miksi ihmiset sen tähden karttaisivat jos sinulla olisi kehitysvamma. Kehitysvammaa on monen tasoista ja samanmoisia toiminallasia ongelmia kuin meikäläisillä joilla on aivovamma. Joillain kehitysvamma vaikuttaa ainoastaan fyysisesti. Vammoja/ sairauksia ym. on monenlaisia ja eritasoisesti vaikuttavia aivojen toiminnasta riippuen, olkoon sitten syy aivojen kehityksestä, vammasta tai sairaudesta. Mukaan mahtuu ADHD, MS, autismi, asbergerin sydrooma ym. monia muita. Ilmeisesti sinulla on tunnetasolla sellainen ajatus ettet jostain syystä halua että sinua luullaan kehitysvammaiseksi mutta kirjoittamastasi saa sellaisen kuvan että pidät kehitysvammaisia jotenkin huonompina kuin itse olet tai sitten et ymmärrä miten kehitysvammaa voi olla monenlaista. Olet ehkä ajattelemuuttasi ilmaissut asian niin että olet sen kirjoittanut siten että se saattaa loukata sellaista jolla on kehitysvamma tai jonka perheessä on kehitysvammainen. Näitäkin sivuja tiedän lukevan henkilön jolla on kehitysvamma ja tapaturman seurauksena lisäksi aivovamma. Mulla on tuttuja joilla on fyysinen kehitysvamma ja tuttavapiirissä perheitä joiden lapsella eriasteinen kehityshäiriö, kaikilla erilainen. Ymmärrän myös sinua koska sinulla on aivovamma, että ilmaiset asian omalta kannaltasi, omalla tavallasi mutta taas kerran pyydän hieman miettimään kuinka asian voisi kohteliaammin kirjoittaa. Tarkoitukseni ei siis ole sinua komentaa ja määrätä tai pahoittaa mieltäsi. Tästä asiasta on aiemminkin käyty kekustelua ja olet kirjoittanutkin ajatuksella ja mukavasti. Tiedän että meikäläisillä ei pää aina pelitä parhaimmiten ja itsekin ilmaisen toisinaan asiat suorasanaisesti, ajattelematta, pelkästään tunnetasolla enkä pidä siitä itse ollenkaan ja pännii sitten jälkikäteen. Tämä enimmäkseen tapahtuu puheen tasolla mutta myös toisinaan kirjoittaessa. Kirjoittaessa voi hiukan paremmin pohtia kuinka asian ilmaisee tietäen että näitäkin sivuja lukee moni joka ei tänne koskaan kirjoita. Kaikesta huolimatta hyvää kesän jatkoa sulle Hanna! |
|
|
|
|
© 2007 Jari Jokinen - Tekninen toteutus Optinet kotisivut
|
|
|
|
|
|
|
|
| |
