 |
 |
 |
 |
<< Takaisin aiheisiin
| Työkyvyttömyyseläkkeelle...help? |
20.1.2010 9:13 Omppu |
|
Hei!
Olin 2007 kolarissa ja niskat meni sekä aivovamma tuli. Olen käynyt Insuren ja paperit on tehty ja eläkettä anottu.
Mutta ...
Kaikki ei mennytkään ihan niin, vaan työeläkevakuutusyhtiö hylkäsi kuntoutustuen vuoden maksamisen jälkeen ja nyt olen ansiosidonnaisella seuraavat 500 päivää.
Lääkärit ovat todenneet minut pysyvästi työkyvyttömäksi ja olen käynyt kerran kokeilemassa mitä työnteko on aivovamman jälkeen. Työsuhteeni irtisanottiin, koska en ole kykenevä töihini.
Haittaluokaksi minulle luokiteltiin vähintään 14.
Kaupungilta sain ateriapalvelun ja kuljetuspalvelut sekä itse jouduin hommaamaan kotiani turvapuhelimen ja siihen hälyytyspalvelut yksityiseltä.
Kuntoutus hakemukseni odottaa Kelassa vammaistukipäätöksen käsittelyä, joka edelleen odottaa eläkevalituksen ratkeamista.
Työeläkevakuutusyhtiön ammatillisessa kuntoutuksessa minulle tehtiin heidän toimeksiannosta työhönpaluusuunnitelma, joka päätyi siihen, että minulla ei ole edellytyksiä palata minkäänaliseen töihin kuten ei myöskään lääkäritodistusten perusteella.
Olen hävinnyt juttuni liikennevahinkolautakunnassa. Osavoitto tuli tapaturmamuutoksenhakulautakunnassa. Lakimieheni on jättänyt haasteen liikennevahingosta käräjäoikeuteen. Odottelen oikeuden käsittelyä.
Nyt kuitenkin lakijuttu tulee venymään kaikkine asteineen ja jos eläkettä ei lähde, tipun työmarkkinatuelle.
Minä en tiedä enää mitä tehdä ... Onko teillä hyviä ideoita asian suhteen?
Välillä epätoivo valtaa... kuntoutukseni joudun maksamaan itse (fysioterapia, toimintaterapia ja neuropsykologinen kuntoutus). Säästöt on käytetty ... mitä nyt ????
Arki ei suju, mutta onneksi henkireikänä on ne muutamat vertaistuen kontaktit.
Help! |
|
|
|
|
| |
3.2.2010 20:39 Tiina |
|
Sen verran valituksista että kannattaa tehdä kirjallisesti muistutus kuntaan jos ei asioitasi ole kunnolla hoidettu. Siten he ovat velvollisia ainakin vastaamaan sinulle. Ohjeen sain erään kunnan sosiaali- ja terveysjohtajalta.
Itse olen ollut yhteydessä lääninhallitukseen koska läheiseni hoito-ja elinolosuhteet ovat epäinhimilliset!
Mutta täältä löytyy paljon minua viisaampia ja kokeneempia vastaamaan tarkemmin sinulle!
minulla on taistelu oikeastaan vasta alussa lähimmäiseni vammauduttua niin vaikeasti vajaa kaksi vuotta sitten ettei itse kykene asioitaan ajamaan ja valitettavasti omaiset eikä edunvalvojansa eivät ole kiinnostuneet:(
Voimia ja jaksamista Sinulle kuten myös kaikille muille jotka joutuvat taistelemaan inhimillisen kohtelun saadakseen <3 |
|
|
| Ompulle valituksesta |
2.2.2010 13:31
|
|
Tietysti voit soittaa vammaispalvelun sosiaalipalvelun johtajalle, kysele nimeä ja puhelinnumeroa kunnan keskuksen kautta. Ja sitten annat palaa :)
Näin minä olen tehnyt.
Urputus myös kunnan sosiaaliasiamiehelle. Terveyskeskuksen tai vastaavan seinällä se on näyttävä tai sitten kunnan nettisivuilla terveys-kohdassa.
Avustaa moittimisien tekemisiä kuntaan päin, mutta ei anna oikeusapua tai laadi valituskirjettä. Esim. oikeuskanslerille.
Omalääkärin tai vastaavan pitäisi värkätä sinulle kuntoutussuunnitelmaa, joka kannattaa yrittää mukailla laitoskuntoutusjaksojen mukaan. Jos sellaista olet saanut.
Kelakin haluaa tämän kunnallisen /julkisen lääkärin tekemän kuntoutussuunnitelman. Lääkäristä riippuen se on surkea ja vielä surkeampi, jos kunta on köyhä.. pakolliset kuntoutukset kuitenkin pitäisi saada. Esim. neuropsykologikäyntejä, toimintaterapiaa, fysioterapiaa, jos oma alue kuuluu kuntaliittymään, voi saada 2-4 viikon kuntoutusjakson alueen kuntoutuslaitokseen, sisältää omavastuun, olisko 11 euroa/vuorokausi. Oli kuntoutuslaitos erikoistunut aivan mihin vammaryhmään tahansa. Tämän laitos-kuntoutusjakson sijaan kannattaa hakea harkinnanvaraista kuntoutusta Kelalta omalääkärin lähetteellä. Omalääkäri kirjoittaa sen mielellään, sillä kunnan ei tarvitse maksaa mitään Kelan maksamista kuntoutusjaksoista.
Onnea selvittelyihin. Vastuuta pakoillaan aivan oikeasti, keinolla millä hyvänsä. Ne jotka ovat vastuusta budjetista, yrittävät kaikin keinoin vältellä kustannuksista ja ne, jotka vastaavat hallinnosta lakipykälien mukaan, luovivat siinä välillä.
Ja vetoavat valitusteihin. Kunnan päätöksistä voi valittaa
sosiaalilautakunnalle joka käsittääkseni valittu politiikan mukaan ja sen jälken hallinto-oikeuteen.
..Siksi sosiaaliasiamies olis ihan jees yhteydenotto..
ÄLÄ AINAKAAN LANNISTU |
|
|
| vammaispalvelu |
2.2.2010 9:16 Omppu |
|
Olen ollut yhteydessä kunnan vammaispalveluihmisiin ja he sysäävät kuntoutuksen täysin terveydenhuollon vastuulle. Terveydenhuolto ja sosiaalitoimi eivät keskustele keskenään vaan palvelusuunnitelma tehtiin vain ja ainoastaan sosiaalitoimen vastuulla olevista asioista.
Jotenkin olen tässäkin asiassa väliinputoaja. Kaikki tahot ovat loistavia pakoilijoita vastuustaan.
Voinko tehdä valitusta kunnan toimista jonnekin? |
|
|
| Kuntoutusasiat |
29.1.2010 13:01
|
|
Ompulle:
tutki kuntasi nettisivut terveys-asioiden kohdalta.
Sieltä "yleensä" löytyy kuntoutusasiat, jotka haettavissa kunnalta tai ainakin ohjeet, miten haetaan ja yhteyshenkilö. Kai sentään vammaispalvelun sosiaalityöntekijän nimi ja puhelinnumero vähintään löytyy?? Sitäkin kautta pitäisi asiaan saada selvyys tai sitten kunnan sosiaaliohjaajalta.
Meidän kunnassa on lääkinnällinen kuntoutustyöryhmä, johon kuuluu mm. vammaispalvelun sossu, vastaava toimintaterapia, psykolgi, fyssari ja asiantuntijana lääkäri. Väkee kuin pipoo ja kahvin juonti on tärkeää. Kokoontuu kerran kuukaudessa.
Yleensä, jos kunnan kanssa on enemmän tekemisissä, pitää itse pyytää Palvelusuunnitelma, jossa käsitellään tilanne, kuntoutukset, kotipalvelun ja muun tarve. Siinäkin on yksi reitti kunnan lääkinnälliseen kuntoutukseen. Palvelusuunnitelman tekeminen on pakko, jos asiakas sitä vaatii, ellei vaadi, ei tarvitse tehdä.
Tsemppiä asioiden hoitoon. |
|
|
| |
29.1.2010 9:11 Hanna |
|
| Lähete Tampereen yliopistolliseen sairaalaan. Aivovammaisten kuntoutus järjestyy sitä kautta. |
|
|
| Mikä lääkinnällinen työryhmä???? |
28.1.2010 18:55 Omppu |
|
"- yhteys kunnan lääkinnälliseen työryhmään, Insure-paperit sinne ja hoito-anomus. Itse saan toimintaterapiaa ja neuropsykologi-kuntoutusta sitä kautta"
- kotikaupungistani ei löydy kunnan lääkinnällistä työryhmää ... terveyskeskuslääkäri tyrmää toimintaterapian ja neuropsykologisen kuntoutuksen ylilääkärin luvalla eikä ylilääkäri suostu ottamaan allekirjoittanutta vastaan
- itse joudun kaikki maksamaan lymfa terapiaa lukuunottamatta |
|
|
| Vertaistukea |
23.1.2010 8:52 marlin |
|
| Se on hienoa että olette löytäneet nämä sivut, täällä löytyy vertaistukea. Huomaatte että ette ole yksin. Usein sanotaan että porukassa on voimaa, toivottavasti saatte sitä täältä, voimia ainakin jaksamiseen. |
|
|
| Kohtalokaveri |
22.1.2010 14:14 Myös.. |
|
Näinpä nämä menee. Minulla 3 vuotta "enemmän" kokemusta kuin sinulla. Täytyy vain toivoa, että homma etenee ripeästi kärjäjillä. Insuren tutkimukset huipputasoa, joten eiköhän se valo tule risukasaankin jollain aikavälillä.
Periksi ei pidä kuitenkaan antaa - se on vakuutusyhtiön voitto!! Yksi vähemmän on aina vähintään sata tonnia voittoja heidän laskukaavoissaan, koska ei tarvitse maksaa korvauksia vammoista, ei palkkaa 65-vuotiaaksi, ei kuntoutusta eikä maksuja, ei apuvälineitä eikä hoitotukea.
Samalla rahalla tosin joutuu palkkaamaan lakimiehiä niitä vastaan, jotka hakeavat oikeutta oikeudessa, palkkaamaan lisää vakuutuskäsittelijöitä, jotka leimaavat papereita EI-sanalla, palkkaamaan vakuutuslääkäreitä, joiden lääkärin etiikka on heikko, jotka pystyvät silmää räpyttämättä laittamaan myös EI:n kollegoittensa lähettämiin lausuntoihin. Ja koska vakuutuslääkärin elämä ei ole hääppöistä (kollegat ja yhtiön uhrit), heitä lienee kestitettävä kaikella seminaari-ja muulla happeningillä.
Hengissä selviämisohjeita on jo tullut,
- yhteys kunnan lääkinnälliseen työryhmään, Insure-paperit sinne ja hoito-anomus. Itse saan toimintaterapiaa ja neuropsykologi-kuntoutusta sitä kautta
- Kelalle eläkeläisen hoitotuki anomus. Varmaan tehtykin. Käsittely somlassa vie 25 kk, mutta jos on myönteinen, tulee sitten korkoineen takaisin.
- velkaneuvonta. Sairaus ei ole kevytmielistä velkaantumista, voi saada takuusäätiöstä "JOTAIN"
- diakonia- omalta seurakunnalta, voi anoa jotain 1000-1500 e avustusta.. |
|
|
| Ikävä kyllä ... |
22.1.2010 9:07 Omppu |
|
Näyttää kohtalontovereita olevan liikkeellä.
Minun tapauksessani korvaajana pitäisi olla työtapaturmavakuutusyhtiö ensisijaisesti. Olin tulossa töistä kotiin, kun kolari tapahtui. Liikennevakuutusyhtiö toissijaisena.
Molemmat ovat luistaneet lähes kokonaan vastuustaan, joten KELAn puoleen olen kääntynyt osassa asioita.
Koska olen toistaiseksi sairaslomalla on 300 päivän jälkeen ensisijainen korvaaja työeläkeyhtiö, mutta heidän mielestään olen työkuntoinen vaikka mihin töihin VAIKKA heidän tilaamansa ammatillisen kuntoutuksen lausunto sanoo, että ainoa mahdollinen vaihtoehto on työkyvyttömyyseläkkeelle. Kun heiltäkään ei tule rahaa tämä ansiosidonnainen 500 päivää on nyt menossa.
Ainoa keino saada asia puolueettomalle maaperälle on haastaa liikennevahinkoyhtiö käräjäoikeuteen.
Sosiaalityöntekijät ovat olleet kullanarvoisia ihmisiä sekä Käpylässä että Ortonissa. Myös HYKSin sos. hoitajat ovat yrittäneet auttaa, mutta ovat nyt nostaneet kätensä pystyyn.
Ei kai tässä muu auta, kun jatkaa taistelua. Myös kaikille teille muillekin jaksamista ja taistelusitkeyttä! |
|
|
| niinpä.. |
21.1.2010 7:32 Sakke |
|
Komppaan Perttiä, olin kolarissa 2006 ja nyt tullaan toimeen n. 800 euron tuloilla. Asunto ja omaisuus on myyty ja avioerokin tulossa, joten melkoista helvettiähän tämä on, mutta kestää se vaan täytyy. Itse luulen ja toivon, että lopussa kiitos seisoo ja oikeus voittaa... toivotan kovasti jaksamista
-sakke- |
|
|
| Onko |
20.1.2010 18:19 Hanna |
|
korvaajana jokin vakuutusyhtiö? Liikennevakuutus, kun on lakisääteinen. Alussa kaikki menee Kelan kautta, mikä on tosi rasittavaa Kelan ollessa semmoinen byrokratiaviidakko. Sieltä rahaa pitäisi ensin tulla. Tilanteesi kuullostaa hankalalta
|
|
|
| Vaikeaahan se on. |
20.1.2010 10:19 Pertti Rautiainen |
|
Minä loukkaannuin vakavasti tammikuun neljäs 2006.
Sain paljon erillaisia vammoja ja aivovamma myös, haittaluokka on 14 vaikka välillä se on jopa 20 kun olen tosi kipeänä, pystyn ainoastaan lepäilemään ja silti joka paikkaan koskee ja lääkkeet ei auta.
No asiani on mennyt jo 2008 vakuutusoikeuteen ja sieltä pitäisi tulla päätös tänä keväänä.
Lakimies on tärkeä apu näissä asioissa ja omaan kuntaa kannattaa olla yhteudessä, sosiaali työntekijään omassa sairaanhoitopiirissä, olet ilmeisesti ollut jossain yliopistollisessa sairaalassa hoidettavana ja siellä on sosiaali työntekijä joka auttaa mielellään.
Minä olen saanut jo kolme vuotta vaan 546 euroa eläkettä ja kuntoutustukea 288 ja sillä olen pärjännyt, lainaa olen joutunut ottamaan ja se elämähän on sellaista kituuttamista ja taiteilua että miten saa laskut maksetuksi.
Jos et muuta apua saa tästä kirjoittelustani niin ainakin tiedät että kohtalon tovereitakin sinulla on ja niitä on paljon. Vakuutusyhtiöt, eläkelaitokset ja Kela sekä asiantuntija lääkärit ovat tehneet tästä elämästä yhtä helvettiä monelle. Luulevat säästävänsä mutta lopulöta kuitenkin jos kukaan muu ei maksa kuluja niin veronmaksajat joutuu sen tekemään. Kalliiksi tulee yhteiskunnalle. Koeta vaan jaksaa. |
|
|
 |
|
© 2007 Jari Jokinen - Tekninen toteutus Optinet kotisivut
|
|
|
|
|
 |
|
|
| |